Polkuni kiinteistönvälittäjäksi
Minulle on kerrottu, että pienenä tyttönä olen halunnut tulla isäni kaltaiseksi. Tällä haluan itse muistaa tarkoittaneeni silloin 5-vuotiaana ammattivalintaa enkä luonteenpiirteitä, joissa olen kyllä iän myötä todennut samankaltaisuutta, niin hyvässä kuin pahassa.
Lapsena kuljin usein isäni töissä mukana. Hänellä oli itsenäinen työ, ei kellokallea, toimisto kotona, jokainen päivä erilainen, tapasi asiakkaita, puhui paljon puhelimessa ja kulki työnsä puolesta myös metsässä ja merellä.
Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ympäristössä, jossa takapihanamme on metsää ja kiven heiton päässä on meri. Edelleen metsä ja meri ovat minun sielumaisemani, tosin eri tavalla, mutta yhtä tärkeitä molemmat.
Elämänmittainen harrastukseni on suunnistus. Laji, jossa metsä on pelikenttä, on minulle luonnollinen valinta: Suoritus vaatii kokonaiskuvan hahmottamista, yksityiskohtien huomioimista tilanteen vaatiessa, keskittymiskykyä, itsenäistä tekemistä ja kestävyyttä. Kuvaus toimisi yhtä hyvin kiinteistönvälittäjän työpaikkailmoituksessa.
Polkuni jatkui, ja ammattivalinta tällä taustalla oli loppujen lopuksi hyvin selkeä – metsäalahan se on. Sillä alalla voin yhdistää rakkauteni metsään ja suunnistuksen. Kiitos ammattivalinnan ja harrastuksen, on elämässäni perhe, ystävät, liikunnan ilo ja terveyttä.
Kuten suunnistustehtävässä, tulee myös elämässä eteen risteyksiä, joissa tehdään reitinvalintoja. Valitsin metsäalalla vietettyjen vuosien jälkeen reitin, joka vei pankkiuralle, ja sitä pitkin kuljin monta etappia. Sain mahdollisuuden oppia paljon uutta, kokea kiinnostavia ja haastavia työtehtäviä, kannustavia esimiehiä ja ihania kollegoita. Sinä aikana tuli tutuksi asunto- ja kiinteistökauppojen kiemurat asiakkaideni kysyessä myös minulta kysymyksiä liittyen heidän asuntokauppoihinsa. Tapoihini ei kuulu vastata, etten tiedä ja jättää asia sikseen, vaan kerron rehellisesti, jos en tiedä ja että selvitän.
Pankkityön ohessa sain mahdollisuuden osallistua kiinteistöedustajakoulutukseen ja koin sen niin mielenkiintoiseksi, että innostuin lukemaan iltaisin myös kiinteistönvälityskokeeseen. Parin kuukauden jälkeen oli postilaatikossa iloinen yllätys odottamassa: todistus kiinteistönvälityskokeen läpi pääsemisestä.
LKV-kirjainten käyttö allekirjoituksessa ei ollut vielä silloin ajankohtaista, vaan jatkoin pankkipolulla etenemistä. Vuodet vierivät, ja lasten muuttaessa opiskelemaan havahduin siihen, että nyt on työuraa takana enemmän kuin työvuosia edessä. Pohdin, että mikäli vielä mielii kolmatta työuraa tehdä, niin sen aika on nyt.
Tässä kohtaa pitää palata tarinan alkuun – mitkä tekijät saivat minut aikanaan valitsemaan metsäalan? Missä työssä löydän vastaavat mahdollisuudet, kuten itsenäinen työ, vastuu omasta tekemisestä, ei määrättyjä työaikoja, liikkuva ja vaihteleva työ sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan palkkatasoonsa. Plan B hahmottui pikkuhiljaa: minusta tulee kiinteistönvälittäjä!
Olin pankkiurallani seurannut, kun ammattitaitoiset ja osaavat välittäjät vievät asuntokaupat onnistuneesti maaliin. Tiesin työn vaativan monen eri aihealueen vahvaa osaamista, ja yhdistämällä siihen pankkiurallani oppimaani tunsin, että se on siinä – kolmas ja viimeinen työurani.
Takana on kiinteistönvälitysalalla seitsemän vuotta. Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään, ja paljon on näiden vuosien aikana tullut eteen tapahtumia, joihin ei millään ole itse pystynyt vaikuttamaan. Suunnistuksesta haen vertauskuvaa: Yksi rastiväli kerrallaan, keskity omaan suoritukseen, tee työsi huolellisesti ja tulet maaliin. Joskus on maasto nopea, joskus raskaampi, mutta lopussa huolella tehty työ palkitsee – myös asuntomarkkinoilla.
Asuttuani yli 30 vuotta Porvoossa osaan paikallisen maaston lähiseutuineen, ja yhteistyöllä hallitsemme mahdollisimman monta erilaista maastotyyppiä.
